13. Juurihoito

Tein tylyn tempun ja lähdin Anulta samantien ja varkain. En muista koskaan kokeneeni mitään enemmän outoa, kuin mitä minulle oli juuri tapahtunut. Varmasti juuri tästä syystä tein Ritolat ja toivoin, että Anu ymmärtäisi. Istuessani pimeään autooni hikinen ihoni painautui puseroani vasten. Puhalsin keuhkot tyhjäksi ja pysähdyin. Tunsin poskieni punoittavan ja minua itketti, nauratti ja panetti samaan aikaan, mutta lopulta ulos tuli vaan hervoton naurunpyrähdys. Laskin tärisevät kädet ratille ja painoin pääni käsieni väliin ja vedin keuhkot täyteen happea ja nauroin uudestaan. Nostin katseeni ja huomasin autoni lasienkin höyrystyneen. Pyyhkäisin lasin ja silmäkulmani ennen kuin painoin kaasua.

Olisin tavallaan halunnut kertoa jollekin kaiken mitä juuri tapahtui ja toisaalta pitää kaiken sisälläni. Kotiin ajaessani mietin tosissani soittavani Jarkalle ja pyytäväni hänet juomaan uudet oluet, mutta ymmärsin että Jarkka olisi poissa laskuista. Tulin hieman surulliseksi ymmärtäessäni, että minulla ei ollut ketään kenen kanssa voisin jakaa syvimmät tuntoni tai seikkailuni. Tähän pitää saada jatkossa muutos.

Kotiin päästessäni tärinäni oli jo tiessään mutta panetukseni ei. Oloni oli kuin kisaa johtavalla maratoonarilla joka kaatuu loppusuoralla, venäyttää nilkkansa ja jää mitalikolmikon ulkopuolelle. Näin hyvää panetusta en halua päästää karkuun. Suunnittelin avaavani läppärini ja hoidella itseni nilkuttaen maaliin katsoen pornoa, mutta hikinen kroppani sai minut kuitenkin suuntaamaan suihkuun.

Aloin runkkaamaan käyttäen hyväksi toteamaani käytäntöä jossa perusvemputusta buustaan suihkutettavalla vedellä. Istahdin suihkuhuoneen lattialle ja suuntasin suihkun kalleimpaani. Suljin silmäni, hengittelin syvään ja astelin mielikuvissani uudestaan Anun olohuoneeseen. 

Anu kertoi kuinka hänen miehensä oli pelireissulla ja meillä olisi sopivasti kahdenkeskistä aikaa koko ilta. Anu oli pukeutunut kauniisiin stay up sukkiin ja upeisiin pitsireunaisiin alusasuihin. Luonnollisesti Anu oli odottanut MINUA ja KYRPÄÄNI jo tovin ja oli aivan kiimasta ja minusta sekaisin. Astelin viileästi olohuoneeseen katsellen tiukasti Anua silmiin. Osoitin häntä etusormella jonka koukistin kutsuvasti itseäni kohti ja Anu lähti välittömästi keinumaan minua kohti. Kun silmämme melkein koskivat, painoin käteni hänen päänsä päälle ja painoin hänet eteeni polvilleen. Hän polvistui välittömästi ja kiltisti eteeni ja hyvin malttamattomana alkoi kaivaa penistäni esiin. 

- Olen niin odottanut tätä, hän tuskin ehti sanoa ennen kuin upotin terskani hänen huultensa ympärille. 

Anun peniksen käsittelytaito oli huippuluokkaa ja naurahdin kun tajusin juurihoito termin kaksimielisyyden. Hän painoi penikseni juurta myötä kurkkuunsa ja kutitteli huulillaan vatsani ihoa. Tunsin orgasmini lähestyvän pikavauhtia ja voihkin ääneen mikä vaan innosti Anua. Tämä narttu taitaa haluta mällini suoraan kurkustaan alas. Heitin kuitenkin Anun arkun päälle, tartuin hänen nilkoistaan kiinni ja nostin hänen jalkansa kohti kattoa. Anu tärisi allani kun upotin kivikovan kaluni hänen v-kirjaimensa kosteaan juureen. Anu voihki ja ulvoi. Oma orgasmini oli maalinauhan katkeamista vailla valmis kun kuulin ulko-oven aukeava. Anu jähmettyi, katse kuin pienellä kissanpennulla, hän tuijotti kysyvästi minua.

- Kulta olen kotona, kuulin Anun aviomiehen äänen.

 - Mitä helvettiä? Ehdin kysäistä ja vetää penikseni ulos Anusta. Avasin silmäni ja palauduin tylsään suihkukoppiini. Anun mies sai orgasmini katoamaan jo toisen kerran tunnin sisään.

Kuivasin itseni ärtymyksen vallassa. Päätin loppuillan ja -yön uhrata pleikkarille ja whiskylle.

11. Luolahommia

Käännyin Anun omakotitalon pihalle ja olin varsin rennoissa tunnelmissa. Soitin ovikelloa ja tunnistin Anun silhuetin savulasin takaa. Hän avasi oven ja näytti varsin viehkeältä. Anun olemus heitti näkymättömiä ajatuksia nivusiini ja ne tuntuivat taivaallisilta. Olin yllättynyt Anusta, sillä tällä kertaa hänellä ei ollut t-paitaa, joskin samalla hetkellä ymmärsin, että ehkäpä t-paidat olivatkin Anun jatkuvaa herutustaktiikkaa. Hän oli meikannut itsensä hillitysti, hiukset olivat auki ja laskeutuivat kauniista hartioille. Hänelle oli yksinkertaiset paksusankaiset lasit silmillään ja ne sopivatkin mielestäni Jarkan kotiopettaja-fantasiaan. Hänellä oli hihaton havunvihreä lyhyt mekko päällään ja nailonien peittämät sääret. Kun kurkkasin hänen vesirajaansa, en voinut välttyä pohdiskelulta, olisiko alla kenties steikkarit vai sukkanauhaliivit. Anu löi punaviinilasin kouraani, antoi suukon poskelleni ja kuiskasi Kiva kun tulit, toivottavasti minäkin!

Anu otti kädestäni kiinni ja ohjasi minut välieteisen ja eteisen läpi hämyiseen olohuoneeseen. Vilkuilin ympärilleni sekä uteliaana asunnosta mutta etsien myös Anun miestä. Olohuone oli avara sekä niukasti kalustettu. Muutenkin huone vaikutti värittömältä, mutta se saattoi johtua myös valaistuksesta. Seinät huusivat tyhjyyttään lukuun ottamatta yhtä ilmapuntaria ja jonkin veneen vanhaa ruoria. Olohuoneessa oli myös divaanisohva, jonka läheisyydessä pieni televisio seisoi pöydällä. Varsinaisen pöydän virkaa hoiti vanha puinen valkoinen merimiesarkku, joka oli hienosti sijoiteltuna ison valkoisen taljan päällä. Korviini soljui hiljaa jokin kotimainen artisti, jonka pelkäsin olevan joko Juha Tapio tai Jonne Aaron. Mieluummin painelisin Metallican tahtiin.

Anu keinui edessäni eteenpäin, ja aloin varmistua siitä, että hameen alta löytyisi steikkarit. Hän suuntasi kohti arkkua ja käännähti sen edessä ympäri neniemme melkein koskettaessa toisiaan. Hän nosti viinilasi kasvojensa eteen ja sanoi

- Otetaanko? 

- Kivalle kokemukselle? Vastasin. 

Kilautimme lasimme yhteen. 

- Sille.

Otin hitaasti lasistani viiniä, imaisin suussani siihen vähän ilmaa lisää ja maistelin. Viini maistui hyvältä, ja jo pelkkä maku rentoutti minua. Maistellessani Anu oli laskenut lasinsa lattialle ja istunut arkun reunalle eteeni. Hän levitty seksikkäästi hieman jalkojaan, mutta arvoitukseni säilyi. Hän siirsi kätensä suoran housujeni vetoketjulle ja alkoi avata sitä hitaasti. Yritin keksiä jotain järkevää sanottavaa. Kannattaisikohan olla ihan hiljaa?

- Taidat olla toiminnan nainen?

- Hsss….

Olisi pitänyt valita hiljaisuus. Hän avasi vetoketjuni upealla varmuudella ja kaivoi kaluni esiin. Hän piteli sitä käsissään, silitteli, pyöritteli, kosketteli ja antoi suukon.

- Tykkään sileistä kaluista. Hän sanoi.

Päätin pysyä hiljaisuudessa, mutta kiitin Jarkkaa. Anu avasi vyöni ja upean kiireettömästi riisui housujani. Huomasin nauttivani joka hetkestä tässä esileikissä. Sanattomasti nostin jalkojani hänen pujottaessa lahkeet pois päältäni. Hän siirsi housuni hitaasti sohvalle. Omasta mielestäni näytin koomiselta puuvillaisissa boksereissani puolijäykän kaluni kurkkiessa. Onneksi Anu oli eri mieltä. Hän jatkoi hidasta leikkiään ja poisti bokserini housujeni viereen. Hän otti kaluni käteensä ja nosti hymyilevän katseensa kohti minua. Katsoin häntä alaspäin, ja se tuntui hyvältä. Hän selvästi haastoi minua silmillään ja teoillaan runkatessa minua hellästi kädellään katseensa samaan aikaa porautuen silmiini. Päätin voittaa tämän erän. Hän keskittyi kaluuni ja antoi sille hellän suukon, toisen ja kolmannen. Viimeisin osui aivan sileän kaluni neitseelliseen juureen ja se tuntui taivaalliselta. Pudotin melkein viinilasini.

Anu jatkoi kaluni työstämistä ensin kevyesti huulillaan ja hetken päästä suullaan. Kiireettömästi hän ensin maiskutteli terskaani, varttani ja myöhemmin iski koko syvyytensä voimin. Kun hänen huulensa pureutuivat kaluni tyveen, tipuin pehmeää strasseliin, mutta jäykkänä kuin rautakanki. Minun oli pakko laskea käteni hänen olalleen, jolloin hän nostikin katseensa, kaluni yhä hänen suussaan ja kysyi silmillään muka niin viattomasti mitä? Kerroin haluavani laskea viinilasin, jolloin hän otti sen, kaluni yhä suussaan ja laski lasin viereensä. Hän kysyi uudestaan silmillään, ja minä sain sanotuksi illan parhaan lainin, jatka ole hyvä. Tämä tyttö jatkoi, kuin ei olisi saanut tikkaria ikinä tai ainakaan vuosiin, mutta tilannehan saattoi olla juuri se. Minun oli hetken päästä pakko vetäytyä ja lopettaa tämä upea toimitus, sillä muuten olisin purkautunut hänen suuhunsa enkä ollut varma olisiko minusta jatkoeriin tänään.

Anu selvästi ymmärsi yskän ja kaivoi jostain asunsa sopukoista kondomin, jonka hän taitavasti pyöritti paikoilleen. Hän laskeutui kevyesti arkun päälle selälleen ja nosti hameensa ylös, jolloin ilokseni huomasin arvanneeni steikkarit oikein ja hänen kauniin sileän häpynsä. Pohdin, että pieni jarruttelu voisi tehdä maineelleni hyvää ja polvistuin Anun jalkojen väliin. Suukottelin hellästi hänen sisäreisiään ja innostuin jatkamaan, kun kuulin hänen hengityksensä kiihtyvän. Lähestyin pikkuhiljaa hänen pyhintään ja yritin olla mahdollisimman kiusoitteleva. Lopulta lipaisin kieleni kärjellä hänen klitoristaan, ja hän painoi välittömästi lantionsa naamaani vasten. Huomasin nauttivani suunnattomasti tästä vallantunteesta, jonka sain aikaan pelkästään kielelläni ja niinpä vetäydyinkin kauemmaksi. Kun Anun lantio oli rauhoittunut, palasin takaisin ja minun olisi tehnyt mieli sanoa hänelle, että pitäisi lantionsa paikoillaan, mutta en kehdannut. Painoin kieleni takaisin hänen klitorikselleen, nuolin, pyörittelin ja imin sitä. Anu voihki koko ajan enemmän ja enemmän.

Oma seisokkini tuntui saaneen eeppistä kovuutta ja pelkäsin räjähtäväni. Nousin seisomaan ja painoin kaluni Anun häpyhuulille. Laskin toisen käteni hänen rinnalleen, etsin kovettuneen nännin ja puristin sitä hellästi painautuen samalla hänen sisäänsä. Enää en ollut huolestunut kumin mahdollisesti viemästä herkkyydestä vaan olin ainoastaan huolestunut siitä että laukeaisin alle viiden työnnön. Niin olisi varmaan tapahtunutkin, jos en olisi huomannut liikettä silmäkulmassani ja koko kostutettu strasselini syttyi tuleen.

Olin jo autuaasti nauttinut täysillä tilanteesta ja kiimassani unohtanut koko aviomiehen. Nyt minulle tuli mieleen mainoksessa oleva Duracell-pupu, joka heiluttaa lantiotaan loputtomasti toisten heikompien hyytyessä. Käänsin katseeni varjosta pois ja puristin tiukemmin rinnasta. Nyt toivoinkin, että seuraavat viisi työntöä riittäisivät. Toisin kävi, ja tulollaan ollut orgasmini katosi kuin pakolainen Anttilaan, Jarkkaa lainatakseni. Positiivista oli, että Anu ei ymmärtänyt tilanteesta tuon taivaallista. Hän piti silmänsä kiinni - onneksi, ja minä toivoin, että pupun patterit kestävät. Päästelin parastani ja toivoin, että Anu pääsisi maaliin. Se ei hänen ääntelystään päätellen toivottavasti ollut kaukana.

Varjo lähestyi lähestymistään, ja jopa tunsin ilmanväreen miehen siirtyessä ohitseni ja polvistuessa Anun pään taakse. Minä katsoin naama hiessä tätä absurdia näytelmää, ja lantioni alkoi huutaa hoosiannaa. Mies laski kätensä Anun poskelle, ja heidän katseensa kohtasivat. Mies laskeutui Anun huulille, ja heidän huulensa koskettivat hellästi voihkimisen keskellä. Anu katsoi tiukasti miehensä silmiin, ja mies laski toisen kätensä naisensa rinnalle ja toisen minun käteni päälle ja puristi niillä lujaa. Anu sulki silmänsä ja voihkinta kiihtyi. Minun hydrauliikkani alkoi pettää. Mies tiesi mitä tehdä naisensa rinnoilla eikä aikaakaan, kun Anun selkä kaareutui ja hän huusi rakas, rakas, RAKAS! Katseeni kohtasi miehen kanssa ensimmäisen ja viimeisen kerran koko illan aikana, ja hän iski minulle silmää. Minun matoni vetäytyi pesäänsä.

9. Puutarha

Miten valmistautua hoitamaan seksuaalisesti oman työpaikan assari, jota kaikki työpaikan miehet kuolaavat, kun hänen miehensä “seuraisi” toimitustani vierestä? Jameson-pullo kuiskutteli minulle kaapin päältä, mutta onneksi ymmärsin pitää näppini siitä erossa. Jälkikäteen alkoholi saattaisi pimentää sopivasti kaikki muistot. Olin joutunut ärsyttävään tilanteeseen, koska en ollut saanut sanotuksi Jarkalle minne olin menossa, vaan hän yhä luuli minun huristelevan lähiöön. Lisäksi hän oli vaatimalla vaatinut, että käymme juomassa rohkaisu-oluet etukäteen, jotta hän saisi saatettua minut oikeilla eväillä valaanpyyntiretkelleni.

Olimme ehtineet sopia Anun kanssa tapaamiseen liittyvät säännöt, jotka oli tehty sekä minulle että hänen miehelleen mahdollisimman helpoiksi. Minä koin Anun miehen läsnäolon hyvin vaivaannuttavaksi ja onneksi mieskään ei halunnut tietää minusta mitään, näin ainakin minulle kerrottiin. Olimme sopineet kumipakosta, mikä kuulosti kyllä järkevältä, mutta sai minut kuitenkin hieman epäröimään, veisikö se liikaa herkkyyttäni. Anu vielä painotti, että hänen miehensä tulee pysymään varjoissa ja sivustaseuraajana.

— Tästä tulee ihan win-win tilanne, Anu rohkaisi minua ohimennen lounastauolla. 

Kyllähän minä koin voittavani paljonkin, kun pohdin pelkästään Anua. Mutta pelkäsin, että en pääsisi tarpeeksi tilanteen herraksi, jotta voisin itse nauttia tarpeeksi. Nämä järjestelyt ja säännöt kuitenkin kuulostivat minusta samalla sekä hyvin epämääräisiltä että juuri sopivilta.

Minut oli kutsuttu Anulle torstai-illaksi kello 20. Valmistauduin iltaan suihkulla ja huolellisella siistiytymisellä. Suihkun jälkeen katselin itseäni pidempään kokovartalopeilistä - vasta toista kertaa eroni jälkeen. Olin nuorempana ollut melko kriittinen oman vartaloni suhteen, mutta avioliiton myötä tietyt periaatteet olivat kadonneet. Huomasin pienen pirunsarvisen pikku-Helenan nostavan päätään ja yrittävän saada minut tuntemaan itseni epäpäteväksi, epämiellyttäväksi ja ennen kaikkea epävarmaksi. Kuiskaukset Vitun vätys ja Pikkupili eivät saaneet itsetuntoani nousemaan, vaan katseeni harhaili ensin vatsani seudulle, joka oli kyllä mielestäni pienentynyt, ja siitä “pikkupiliini”. Käskin pikku-Helenan painua teurasjonoon ja sirkkeliin. 

Tuijotin yhä penistäni ja ajatukseni harhailivat. Tiedätte varmasti tunteen, kun silmät kiinnittyvät johonkin pisteeseen, ja jonkin ajan kuluttua säpsähdät tilanteeseen. Otin Helenan kommenteista itseeni, mikä oli luonnollisesti typerää. Kuitenkin tällaisen uuden edessä sitä miettii miehen mittaansa. Suunnittelin googlettavani peniksen keskipituuden ja hakevani mittanauhan, mutta olisiko se enää mitään muuttanut? Jos mittatulos olisi ollut ei-toivottu, niin ajatukseni olisivat varmaan pyörineet koko tulevan illan tämän teeman ympärillä ja lisännyt epävarmuuttani. 

En kuitenkaan halunnut jättää asiaa ihan näin kevyesti, ja onneksi hyvä ystäväni Jarkka tuli yllättäen apuuni. Muistin Jarkan kestovitsin monista kehityspalavereista, kun puhuttiin tärkeimmistä ominaisuuksista työntekijänä. Se meni jotenkin näin: Minun tärkeimmät ominaisuuteni ovat: Tarkkuus! Keskittyminen! Kärsivällisyys! Pelottomuus! Näitä käytän aina kun sheivaan pallini. Tämä saa egoni kasvamaan.

Vaikka olin tämänkin vitsin kuullut sata kertaa, niin vasta nyt tajusin viimeisen lauseen. Kiirehdin takaisin kylpyhuoneeseen, otin esiin trimmerini, partavaahdon ja höylän. Jarkan ohjeiden mukaan aloitin kärsivällisesti puutarhatyöt.

Perkeleenmoisen kiireen kanssa päräytin keskustaan Jarkan lempiravintolaan ja päätin, että seuraavalla kerralla sanoisin hänelle ei. Alushousuni tuntuivat oudolta ja karheiltakin sileää ihoani vasten, ja oloni oli levoton mutta myös jännällä tavalla kiihoittunut. Lähdön hetkellä tiukat tummat farkut olin joutunut kuitenkin vaihtamaan löysempiin puuvillaisiin.

En olisi halunnut juoda alkoholia, mutta en nyt jaksanut enempää Jarkan draamailua. Niimpä saavuin Jarkan pöytään pieni olut mukanani.

— Jännittääkö? Oli luonnollisesti Jarkan avaus.

— No eipä ole vielä ehtinyt, helvetinmoinen kiirus kun tännekin piti lähteä.

— Pidätkö muuten korseteista?

— Mitä helv..? Ehdin kysyä, ennen kuin Jarkka jatkoi.

 — Katos tuota viereistä seuruetta. Hän vinkkasi silmällään minulle suuntaa.

Olin melkoisen hämmästynyt Jarkan ajatusten ja dialogin vauhdista, joskin sen ei pitäisi minua enää yllättää. Kurkkasin Jarkan vinkkaamaan suuntaan ja näin ison ryhmän hyvin erilaisia ihmisiä istumassa viereisessä pöydässä. Jarkka kumartui pöydän yli minun viereeni ja aikoi selvästi kertoa salaisuuden.

— Kuka oikeasti pukeutuu korsettiin arki-iltana täällä?

Vaihdoin ohimennen samalle puolelle pöytää Jarkan kanssa, mistä oli parempi näkyvyys toiseen pöytään. Jos vaikka samalla saisin juteltua jostain muusta kuin tulevasta illastani.

— Mäpä tunnustan sulle, että en ole koskaan nähnyt korsettia kenenkään päällä livenä, ja noi näyttää aikas hyvältä. Mikähän porukka tuo on?

Odotin, että Jarkka aloittaa valheensa ja kertoo oman pitkän korsettihistoriansa, mutta hän yllättikin olemalla hiljaa ja jatkamalla varovaista tuijotteluaan. Hieman myöhemmin hän jatkoi kuiskailuaan.

— Näetkö noi tummatukat jotka pussasivat? Miten ne voi olla noin samannäköisiä? Ei vittu, onko noi molemmat naisia? Jarkka jatkoi ja tuntui selvästi innostuvan.

Minäkin vähän kiinnostuin sekavasta seurakunnasta, mutta lähinnä siksi, ettei minun näin ollen tarvitsisi puhua illan suunnitelmistani. 

Viereisessä pöydässä istui kymmenkunta henkilöä melko vapaasti jutellen keskenään. Muutama naisista oli pukeutunut näyttävästi, ja yhden asuun kuului myös korsetti. Mukana oli myös muutama henkilö, joista minun oli erittäin vaikea sanoa, olivatko he miehiä vai naisia, mutta kuitenkin minun silmääni yksi heistä oli kuin repäisty Orange Is the New Black -sarjasta. Pöydässä istui myös yksi vahvasti meikattu nainen, jolla oli pitkät kauniit hiukset ja kapeauumainen vartalo. Tarkemmin tuijotettuani uskoin hänen kuitenkin olevan mies. Yksi mies istui oudosti lattialla ja jutteli vieressä sohvalla istuvan naisen kanssa.

— Ton on pakko oli joku perwoklubi. Mä tiedän, että ne jossain kellareissa piiskaa toisiaan ja kaikki panee kaikkia, Jarkka sanoi vähän liian lujaa, minkä seurauksena yksi pöydässä olijoista katsoi meidän suuntaamme kiukkuisesti.

— Toi ei ainakaan ole saanut hetkeen, Jarkka jatkoi minulle laskien vähän ääntään.

Samalla huoneeseen asteli todella uljas näky. Pitkä, upea punahiuksinen nainen, jolla oli hiukset siististi ja tiukalla ponnarilla. Hän asteli reippaasti tämän koko seurakunnan eteen, tervehti ja ilmeisesti myös esitteli itsensä. Hänellä oli miedosti, mutta selkeästi meikkiä ja hänen silmiään verhosivat teräväsankaiset silmälasit. Hän oli pukeutunut vaaleaan kaulukselliseen paitapuseroon, jota kiersi musta korsetti upeasti rintojen alta. Kenties juuri korsetin ansiosta hänen rintansa vaikuttivat poimintavalmiilta hedelmiltä. Jalassaan hänellä oli tyköistuvat tummat housut, joiden päällä oli polviin asti ylettyvät saappaat. Tämä nainen oli kieltämättä upea, vaikkakaan ei minun tyyliseni, sillä en voi sietää punapäitä. Kuitenkin se energia, suoraselkäisyys ja tapa, jolla hän otti tilan haltuun viereisessä pöydässä, oli käsinkosketeltavaa. Muutama pöydän ääressä oleva ojensi hänelle kätensä ja muutama antoi lämpimän halauksen. Esittelyn jälkeen kuulin, kun nainen kysyi, hakisiko joku hänelle juotavaa. Hetken kuluttua lattialla istunut mies lähti ja saapui tovin kuluttua viinilasin kanssa. Jos tuolla naisella olisi munat, niin ne huitelisivat polvissa.

— Mieti jos sinulla olisi tuollainen kotiopettajana karttakeppi kädessään, jolla se naputtelisi saappaan varteen ja kyselisi oletko tehnyt kotityösi. Voisin ilomielin olla vähän tuhma, Jarkka kommentoi.

7. Assari-Anu

Assaristamme Anusta ei voi puhua kertomatta hänen rinnoistaan, ei ainakaan miesten kesken. Kasvoiltaan hän näyttää pystysuunnassa venytetyltä Uma Thurmanilta vaaleita hiuksiaan myöten. Vartalo on varsin pitkä n. 175 cm ja ihan perustreenaamaton ja sopusuhtainen, mutta hänen rintansa ovat valtavat. Suorastaan poijut, Jarkkaa lainaten. Anu kyllä tietää mistä hänet muistetaan, eikä halua kenenkään unohtavan tätä, josta kertoo jo se, että hän suosii tiukkoja t-paitoja. Mikään suoranainen tyrkky hän ei kuitenkaan ole, vaan enemminkin omanarvontuntoisen elovehnätytön hieman railakkaampi siskopuoli. Lisäksi ymmärtääkseni yksikään työkaveri ei ole onnistunut uimaan hänen liiveihinsä lukuisista yrityksistä huolimatta. Ainakin minulla on kuva, että Anu on tietääkseni onnellisesti avioliitossa, vaikka tiesimmekin hänen miehensä sairastuneen eturauhassyöpään ja käyneen läpi rankat hoidot. Jarkan mielestä Anu on tällä hetkellä otollista maaperää viljelyyn, koska Anun oma traktori kotona on telakalla.

Minä olin aina tullut Anun kanssa hyvin juttuun lähinnä siitä syystä, että kerran pidin hänen puoliaan lujasti pomoamme vastaan. Luulenpa, että raukka oli sitä mieltä että jäi siitä minulle jotain velkaa. Minä käytin ainakin aluksi tätä velkaa häikeilemättömästikin hyväkseni pyytämällä häneltä pieniä palveluksia, joita en itse “ehtinyt” tekemään. Meitä yhdisti jokin muukin, ja uskon, että loppujen lopuksi suurimmaksi osaksi se oli huumorimme, joka Anulla oli hyvin äijämäistä. Hän oli kutakuinkin ainoa nainen ja melkein mieskin, joka nauroi kanssani Jarkan jutuille. Toisaalta välillä luulen, että Anu vedättää meitä kaikkia, ainakin Jarkkaa.

Viime aikoina olin ollut ihmeissäni, kun Anu oli lähestynyt minua ja Jarkkaa useammin kuin ennen. Nykyään hän tuli hyvin lähelle Jarkkaa kesken tämän tarinoinnin ja oli jopa antanut t-paitansa hipaista ja pyytänyt Jarkkaa kertomaan lisää. Jarkka oli kikatellut kuin Bjurström ja Sillanpää kaksin hississä, tämäkin ihan Jarkan oma metafora. Pois lähtiessään Anu oli joskus iskenyt minulle silmää, mikä sai minunkin poskeni lämpenemään. Kun olin punastellut Anun edessä jo useamman kerran, minusta tuntui kuin meillä olisi jokin sanomaton salaisuus. Jarkka taas oli “tapaamistensa” jälkeen sitä mieltä, että hän tulee korkkaamaan Anun. Olisin voinut lyödä hengestäni vetoa Anun puolesta.

Olin tehnyt ensimmäisen deitti-ilmoitukseni melko hetimiten eropäätökseni jälkeen muutamalle www-sivustolle. Ilmoituksissani kerroin etsiväni seikkailuseuraa. Yhteen ilmoitukseen lisäsin kuvan peniksestäni, jota Jarkka siis suositteli. Kuulemma jokainen nainen olisi kiinnostunut, miltä boani näyttää. Sain seuraavan viikon aikana ainoastaan yhden vastauksen, ja siinäkin joku vanha kalju runkkari olisi halunnut imeä minua ja mieluusti vielä julkisesti. Aloin epäillä pitäisiköhän minun ottaa jokin pehmeämpi lähestymistapa. 

Olin tämän pettymyksen jälkeen luonut uudet tunnukset, mm. “turvamiehesi07” ja “keväinenori”, mutta mitään järkevää tekstiä en ollut keksinyt ilmoituksiini. Avauduin asiasta Jarkalle ja päätimme rustata uuden, hieman pidemmän ilmoituksen. Jarkka tuntui olevan oikeasti ihmeissään, että aikaisempi ilmoitukseni ei ollut toiminut, joskin aloin uskoa hänen tietonsa deittailusta perustuvan vanhoihin pornolehtiin. Istuin kahvihuoneessamme läppärin kanssa ilmoitukseni edessäni auki, kun taas Jarkka tuijotti ikkunasta ikuisuuteen ja alkoi sivistää minua.

— Nykyajan naiset etsivät turvallisuutta. Jos pystyt täyttämään tämän raon saat täyttää myöhemmin muutkin raot.

Tuijotin ilmoitustani ruudulla ja mietin, miten Jarkan ajatuksen saisi myytyä eteenpäin.

— Älä haaveile kuuta taivaalta, vaan tyydy johonkin lähiön läskiin yh-äitiin. Käyt tyhjentämässä paineesi siihen ja menet kotiin pelaamaan pleikkaa. Yksinkertaista?

— Kirjoitanko tähän, että jos olet läski, lähiöstä ja yh-äiti tai ainakin kaksi edellistä, niin saatamme päätyä heiluttamaan peittoa?

— Se voisi toimia, Jarkka vastasi tosissaan. 

Tuntui, että olin täysin suossa ilmoitukseni kanssa. 

— Mitäs jos laitan tähän, että etsin sielujen sympatiaa, kaunista yhteiseloa ja pitkää tulevaisuutta. Voisin kertoa myös olevani menestynyt, omillaan toimeentuleva, tasapainoinen, huumorintajuinen ja komeaksi kehuttu.

— Miten sä saat toistakymmentä valhetta kahteen lauseeseen?

— Näköjään helposti, vastasin ja tajusin itsekin tilanteeni irvokkuuden.

— Mitäs jos laitat siihen totuuden? Uusi ääni sanoi kahvitilassamme.

Jarkka kääntyi salamana ympäri ja minä kohotin katseeni läppäristäni.Ymmärsimme, että olimme olleet niin syvällä suossa, ettemme olleet huomanneet Anua, joka nyt nojaili kahviautomaattiimme.

— Minusta tuo on melko säälittävää rimpuilua, pojat. Jos sinä etsit pillua, niin kerro se. Jos joku haluaa vaan munaa, niin kaipa se vastaa. Niin minä ainakin toimisin.

— Mä voisin kirjoittaa ilmon jos sinä lupaat siihen vastata, Jarkka sanoi ja kohdisti epätoivoisen kysymyksen Anulle.

Anu kääntyi kahviautomaatille ja valitsi itselleen juoman. Olisin voinut vannoa, että hän tiesi mihin silmämme tuijottivat ja siksi keinutti hivenen peräänsä. Kahvin valmistuttua hän keinui viereeni ja kohdisti sanansa Jarkalle.

— Mitä jos hoidetaan ensin Tero ykköspesälle?

Niin minä sitten hioinkin ilmoitustani Anun kanssa, joka tiukassa t-paidassaan imi itsensä aivan iholleni. Kun tämä tapahtui ensimmäisen kerran, Jarkka mainitsi hänellä olevan hommia ja poistui tuhahtaen. Välillä Anu kurkotteli näppäimistölleni, ja olisin voinut aloittaa saaristolaivurikurssini poijujen tarkastuksella. Joka tapauksessa Anun ohjeissa oli järkeä. Hänen mielestään minun pitäisi kertoa, mitä oikeasti haluan. Ei mitään liirunlaarumia tai lupauksia, joita en voi pitää. Hänen mielestään tässä hetkessä on paljon naisia, jotka etsivät mitä ihmeellisimpiä kuvioita.

— Joten mitä sinä haluat?

Posket punoittaen ja kakistellen kerroin, että en kaipaisi parisuhdetta, en itseasiassa mitään riippuvuusssuhdetta vaan ainoastaan seksiä. Unelmatilanteessa minulla olisi vakipano, joka hoitaisi tällä hetkellä panemalla mielenterveyttäni, paikkaisi fyysiset tarpeeni ja toimisi kevyesti laastarina.

— Mielenkiintoista, Anu vastasi ja iski minulle silmää. — Kirjoitetaanpa sitten niin.

Ja niin me hetken kirjoitimme. Lopulta ennen kuin julkaisimme ilmoitukseni, Anu laski kätensä polvelleni ja kertoi, että jos hän etsisi panoseuraa, niin vastaisi tähän. Toista kertaa viimeisen vartin aikana jäin pohtimaan, flirttailiko hän minulle vai halusiko hän olla vain kohtelias.

Seuraavana parina päivänä Anu kysyi aina ohimennen, olinko saanut vastauksia, mihin vastasin totuudenmukaisesti että en. Kolmantena päivänä postilaatikkooni kolahti asiallisen tuntuinen vastaus, ja kun kerroin siitä Anulle, hän vaikutti vähän kitkerältä. Tunsin tilanteen vähän oudoksi ja sekavaksi, enkä ymmärtänyt, miksi Anu ei olisi halunnut jakaa tätä kanssani. Jarkan mielestä tämä johtui puolukkapäivistä, minä vähän epäilin jotain muuta.

Olisin halunnut kysyä Anulta, mitä kannattaisi vastata saamaani viestiin, mutta päätin antaa hänen olla omissa oloissaan. Jarkka oli vahvasti sitä mieltä, että tulisin tulevana viikonloppuna saamaan lähiruokaa. Saamani vastaus oli tosiaankin tullut lähiössä asuvalta yh-äidiltä, joka kertoi olevansa kiinnostunut kertomastani järjestelystä. Lähiöpiirakkaa, kommentoi Jarkka. Mukana oli myös lyhyt kuvaus naisen hektisestä elämästä, johon kuului lähinnä työtä ja yksinhuoltoa. Hän halusi kuulla lisää minusta ja tietää, milloin voisin tavata hänet vaikka kahvilla. Hän oli liittänyt viestiinsä selfien, joka oli selvästi otettu jonkun nuhjuisen eteisen peiliä vasten.

— Sähän olit kalamiehiä, kommentoi Jarkka katsoessaan kuvaa. — Miksi lähteä merta edemmäs kalaan, kun voit saada lähiöstäkin valaan.

Jarkka puhui tapansa mukaan suoraan ja epäarvostavasti, mutta asiaa. Tämä saamani vastaus ei ollut kuitenkaan välttämättä ihan sitä mitä hain, joten päätin odottaa ainakin yön yli ennen kuin vastaisin. Hyvällä tuurilla voisin saada uudenkin vastauksen.

Seuraavana aamuna heti töihin saapuessani kuuma kahvimuki kädessäni törmäsin hymyilevään Anuun. Hän kysyi varovasti, vastasinko saamaani viestiin. Hänen eilinen tympeytensä mielessäni vastasin lyhyesti samalla mitalla, että en ole vielä ehtinyt, mutta ajattelin tehdä sen tänään.

— Voisinko jutella kanssasi, kaksin, nyt? Anu kysyi.

— Mikäs siinä, vastasin ja ohjasin meidät pikkuneukkariin.

Anu kysyi ensin, voiko luottaa minuun. Saatuaan myöntävän vastaukseni hän puhui minulle suoraan kuin mies miehelle. Hän kertoi miehensä eturauhassyövästä, joka oli saatu kuitenkin leikkauksella ja hyvällä hoidolla pois. Anu sivisti minua kertomalla, että leikkaus useasti vaikuttaa miehen virtsateiden rakenteeseen, minkä jälkeen erektion palautuminen voi viedä vuoden, kaksi, tai loppuelämän. Tähän liittyen Anu kertoi sairauden vieneen hänen miehensä kyvyn hoitaa hänet seksuaalisesti. Jarkka olisi vastaavassa tilanteessa puhunut luolamiehestä, jolla oli nuija hukassa, tai putkimiehestä ilman letkua. 

Anu kertoi miehensä kärsivän tilanteesta varmasti yhtä paljon kuin hän, sillä heidän liitostaan ei rakkautta puuttunut. Niinpä he olivat yksissä tuumin päättäneet, jo viikkoja aikaisemmin, etsiä Anulle miehen. Mieluusti he löytäisivät jonkun ihan tavallisen, jopa ihan vakituisen, joka voisi auttaa tässä asiassa. Ymmärsin mihin tämä keskustelu olisi menossa ja sylkäisin hämmästyksestä kahvimukiini. Yritin ottaa minun vertaamiseni johonkin ihan tavalliseen kohteliaisuutena, vaikka luonnollisesti se otti vähän koville. Anu kertoi aina pitäneensä minusta ja muistaneensa, kuinka pidin kerran hänen puoliaan. Nyt viimeistään treffi-ilmoitukseni jälkeen hän oli ymmärtänyt intressiemme kohtaavan. Niinpä hän oli eilen puhunut miehensä kanssa ja he molemmat olisivat valmiit vastaamaan treffi-ilmoitukseeni. — Mitäs sanot?

Mitä mies, juuri nyt hyvin tavallinen mies, voi tässä kohdin vastata? Oma seksielämäni oli aikaisemmin perustunut täysin Helenan mielenliikkeisiin. Nyt kun sekin oli loppunut, seksielämäni koostui mature-videoista sekä kiihkeistä käsistäni. Mielikuvitukseni lähti leijailemaan ja kuvittelin, miltä Anu näyttäisi tiukan “Tabula rasa” t-paitansa alla. Tajusin jäykistyväni hieman, kun tajuntaani löi realistinen mahdollisuus tuoreesta naisesta. Jouduin kuitenkin pidättelemään nauruani kun muistin Jarkan useasti totuutena kertoman tarinan.

Istuin yhdessä täydessä Hesan paikallisjunassa sellaisessa penkissä, jossa suoraan minua vastapäätä oli yksi vapaa penkki. Kirkkonummelta kyytiin nousi aivan järkyttävän hyvännäköinen thai-muija. Sellainen pikkuinen, sähäkkä, kaunis, meikattu taskuraketti. Ja tietenkin se tuli istumaan siihen mun eteeni keimaillen. Ja mä hoin itselleni: älä tule stondis, älä tule stondis, älä tule stondis. Silti sille tuli. 

Otin ajattelemattomasti hillityn ja viileän hörppäyksen kerran sylkemästäni kahvista. Kurtistin kulmakarvojani hurjan miettivän näköisenä ja yritin peittää innostustani.

— Tämä on ehdottomasti paras saamani vastaus tähän asti.

Anu nousi hymyillen ja selvästi helpottuneena tuoliltaan, käveli minun puolelleni pöytää ja kysyi voisimmeko halata. Nousin ylös, ja Anu painautui tiukasti minua vasten. 

— Tuskin sinua haittaa jos mieheni seuraa sivusta?
— Kyl… Eeh. Siis ei haittaa, änkytin tiukassa rintavassa syleilyssä.

Hieman myöhemmin kuivasin housuni miestenhuoneessa ja kiitin sekä kirosin heikon lihan.

5. Häpeäkeitto

Seuraavat päivät kuluivat kuin siivillä. Omalla tavallani olin kyllä surullinenkin, vaikka en täysin osannut selittää itselleni miksi. Kuitenkin päiväni täyttyivät pitkälti tunteesta, että olin vapaa hengittämään. Saatoin mennä ja tulla oman mieleni ja tahtoni mukaan, voisin lähteä vaikka kalaan hetken mielijohteesta. Tuntui, että näin koko maailman uusin silmin. Löysin ystävistäni ja työkavereista uusia positiivisia piirteitä, jotka hieman pelottivatkin minua, mutta jatkoin hengittelyä.

Muutamat harvoista tosiystävistäni tuntuivat olevan todella huolestuneita, mutta uskoivat tai ainakin hiljentyivät, kun kerroin vihdoin eläväni. Ostin kuntosalin jäsenyyden vuodeksi ja käytin heti toisen kaupanpäällisiksi tulleista personal trainer -tunneista. Traineri vakuutti minut siitä, että kumpuni häviäisi parissa kuukaudessa ja minä uskoin häntä ja myös itseeni.

En enää ollut niin herkkähipiäinen, tiukkapipoinen jännittäjä kuin muutama viikko aikaisemmin ja pidin kovasti suunnasta, johon olin menossa. Kerran töissä säikäytin itseni tuijottamasta assarimme takamusta hänen kyykkiessään kopiokoneella. Aikaisemmin olisin tuskin koskaan toiminut näin, mutta nyt puhalsi uusi lämmin jatkuva tuuli, joka osui myös nivusiini. Onneksi säpsähdin ja ehdin pyyhkiä kuolat suunpielestäni ja jatkaa matkaani, ennen kuin minut huomattiin. Ehkäpä kirsikkana kakkuni päällä pysähdyin yksi ilta juttelemaan Holopaisen kanssa pensasaitamme ylitse sillä seurauksella, että lupasin mennä hänen kanssaan saunaan joku ilta.    

Helenan kanssa otin asiallisemman linjan. Tein itselleni selväksi, että hänen loukkaamisensa ei edistäisi omia asioitani ja suunnitelmiani mitenkään. Halusin asunnostamme ja Helenasta eroon mahdollisimman nopeasti ja nätisti. Päätin kommunikoida hänen kanssaan ainoastaan omaisuuden jakoon liittyvistä asioista, mikä tuntui häiritsevän häntä kovasti. Olin huomaavinani, että hän oli selvästi yllättynyt ja jopa ärsyyntynyt uudesta olemuksestani ja kiinnostukseni aiheista, ja se antoi minulle lisävoimaa. Muutaman kerran hän yritti aloittaa keskustelua kuulumisistani, mutta ystävällisesti ohitin hänet. 

Onneksi suurimman osan ajasta hän vietti muualla kuin kotonamme, ja silloinkin kun hän oli kotonamme, annoin hänen nukkua sängyssämme ja luukutin pleikkaria pitkälle yöhön. 

Kerran yhtenä kiireisenä aamuna hän sai tokaistua

– Etkö halua edes tietää kuka se oli?
– Ei kiinnosta, vastasin.

Olisittepa nähneet hänen ilmeensä kun samaisena iltana kannoin mäyräkoiraa ja kerroin lähteväni Holopaisen kanssa saunomaan.

Töissäkin kaikki sujui vähintään yhtä väkevästi. Onnistuin jopa hiljentämään melkein koko neuvotteluhuoneen yhdessä osastopalaverissamme. Kyseisessä palaverissa on lopussa aina pieni epämuodollinen osuus, jossa pomomme yrittää keventää osastomme tunnelmaa. Tässä tilaisuudessa hän antaa läksiäislahjan työpaikkaa vaihtaville, toivottaa uudet vastaavasti tervetulleiksi tai haluaa, että me kaikki taputamme, jos joku on mennyt vaikka naimisiin tai saanut perheenlisäystä. Minun kämmenpohjani hikosivat palaverin kliimaksia odottaessani.

Kuinka sattuikaan, samaan palaveriin oli mahtunut kaksi uutta työntekijää sekä yksi juhlistettava perheenlisäys. Markkinoinnin Jaakko sai raikuvat aplodit vaimonsa jakautumisen johdosta. Pomoni oli selvästi päättänyt vaihtaa oikean ihmisjohtajavaihteen päälle ja kehotti meitä kaikkia vuorollaan kertomaan muutaman sanan itsestään uusille työntekijöille. Huomasin, kuinka suurin osa osallistujista olisi halunnut valua pöydän alle, ja taisi pari niin tehdäkin. Muutama sai puskettua itsestään ulos nimensä, toimenkuvansa ja jonkinmoisen kuvauksen perhesuhteestaan tai harrastuksistaan, loput ei oikein sitäkään. 

Omalla vuorollani nousin seisomaan niin kuin tapana oli ja kerroin, että olin tässä hiljan löytänyt vaimostani aivan uusia puolia, ja koska nämä puolet olivat -sanoisinko kovin äänekkäitä- niin olen hakemassa avioeroa. Pidin pienen tauon ja katselin ympärilleni työkavereitani, joita tuntui kovasti kiinnostavan kenkiensä kärjet ja kännykät. Annoin kiusallisuuden laskeutua koko tilaan, kunnes jatkoin kertomalla, että tilannehan on, jos en sanoisi ihan yhtä iloinen kuin uuden elämän syntymä, niin melkein ainakin, joten eikös annettaisi minullekin aplodit. 

Kiusallisuus todella tunkeutui keskuuteemme, mutta onneksi vanhaan sotaratsuuni Jarkkaan voi aina luottaa. Hän nousi takarivistä spontaanisti etukäteen sopimatta seisomaan. Hän vihelsi ja taputti vimmatusti häpeilemättä ja sai kaikki muutkin edes vähän koskettamaan käsiään. Jarkka vielä varmisti, että viesti meni perille huutamalla Äijä oman taputuksensa välissä. Tosiystävät ovat tosi ystäviä, vaikka häpeässä keittäisi. Iskin Jarkalle silmää, mutta hän soitti sotatorveaan sen verran antaumuksella, ettei hän huomannut elettäni. Tästä purkauksestani huolimatta tai jopa siitä syystä nämä kaksi uutta työntekijää ovat meillä vieläkin töissä. Mikä merkillisempää samainen avautuminen lähensi minua ja assariamme, vaikka en sitä sillä hetkellä ymmärtänytkään.

3. Huomaamattomia muutoksia

Katsoin krapulaista ja pöhöttynyttä silhuettiani hotellihuoneen peilistä, ja puistatus ei tullut pelkästään huonosta olosta. Päässäni jomotti kansallisjuomamme rippeet ja korvissa soivat Helenan kiimaiset kiljahdukset. Voiko aamu enää paremmin alkaa? Tuhannet kysymykset sinkoilivat päässäni. Niiden ensimmäinen sana oli miksi tai mitä. Kun suomalaista miestä henkisesti lyödään, hän joko kävelee pihalle ja ampuu perheen koiran tai vetää rankasti viinaa. Tajusin, että viina tekee tulevaisuuteni paljon hankalammaksi ja koiraa en omistanut, joten nyt oli uuden suunnitelman aika.

Nostin katseeni uudestaan peiliin ja katselin ehkä ensimmäistä kertaa vuosiin itseäni kriittisesti. Surulliset silmät, parransänki, kaulassa roikkuva Helenalta saatu kalakoru, hieman roikkuvat miesboobsit ja pieni kohouma vatsanseudulla. Helvetin komiaa, eikös? Pahinta ehkä kuvassa oli kuitenkin se, että näin se läpi. Tajusin, että peilistä katseleva mies ei ollut ollut onnellinen vuosiin, vaikka hän on saattanut niin luulla. Koko elämäni oli ollut esittämistä, hymyilemistä, käsi kädessä kävelyä jonkun paremman tulevaisuuden puolesta, mikä ei ollut minun suunnittelemaa eikä edes haluamaa. Puistatus kävi uudestaan läpi kehoni ja repäisin kaulakorun kaulastani ja tiputin sen kossupullon kaveriksi roskakoriin. Haluaisinko jatkaa elämääni tällaisena mitättömänä hiirenä, vai olisiko korkea aikaa täyttää koko henkinen viehepakkini uusilla kiiltävillä ajatuksilla. Oliko minulla enää oikeasti mitään menetettävää?

Uuden itseni tunnossa kävin kylmässä suihkussa, ajoin parran ja rakensin itseni niin freesiksi kuin se yön ryypätystä lähtökohdista oli mahdollista. Oman henkisen rappiotilani hyväksyminen oli selvästi helpotus ja tunsin kuinka oloni oli jo paljon kevyempi. Uskalsin ajatella omia ajatuksiani ja huomasin kuinka monet aikaisemmin uinuneet haaveeni alkoivat heti nostaa päätään. En antanut itseni hämääntyä siitä, etteikö edessäni olisi avioeroprosessi, joka varmasti saattaisi äityä rumaksikin, ja ymmärsin, että jos en nyt ota uutta asennetta, niin minua viedään jälleen kuin pässiä narussa. Hotellin aamupalalla suunnitelmani alkoi hahmottua päässäni.

Tekstasin töihin että sain sopimuksen tehtyä, mikä minun piti oikein varmistaa paperista, ja kerroin tulevani tänään hieman myöhässä. Pomoni vastaus oli epäuskova ja hän uteli, paljonko olin joutunut antamaan periksi. Mieleni teki vastata, että suunnilleen koko elämäni, mutta vastasin asiallisesti että ainoastaan vähän hinnasta, mikä sekin oli vale, mutta saanpas pomoni yllätettyä.

Ajoin kotiini kuunnellen pitkästä aikaa Radio Rockia ja pyyhin samalla muut tallennetut kanavat autoni soittimesta. Toivoin että Helena ei olisi kotona, sillä muuten joutuisin muuttamaan suunnitelmaani. Silti en pelännyt mitä tulevan pitää, vaan päinvastoin halusin syöksyä ensimmäisten joukossa etulinjaan. Lampsin isännän elkein sisälle ja talo huusi tällä kertaa hiljaisuutta. Keittiön pöytä oli siivottu ja hääkuvamme hävinnyt. Vilkaisin vaistomaisesti sen tyhjää paikkaa seinällä. Kävelin suoraan olohuoneemme lipastolle ja kaivoin esiin digikameramme. Tyhjensin muistikortin, joka oli täynnä vehreitä sisustus- ja luontokuvia. Aloitin kuvaamisen. Kävin asuntomme läpi metri metriltä ja kuvasin joka ikisen kipon, kupin, kirjan ja taulun, käytännössä kaiken millä saattaisi olla jotain arvoa. Pleikkaria ja kalastusvälineitäni en kuvannut ja itse asiassa kannoin ne varuiksi auton takakonttiin. Katalista nartuista ei tiedä mitä ne keksivät.

Lyödessäni takaluukun kiinni huomasin Helenan keltaisen VW-kuplan saapuvan rikospaikalle. Pidä nyt perkele pää kylmänä. Nojailin mahdollisimman viileästi autoni konepeltiin Helenan astuessa autostaan ulos. Hän oli selvästi valinnut hyökkäyksen, ehkäpä se sai hänet tuntemaan itsensä vahvaksi.

— Tiedätkö että olet yksi pienimulkkuinen vätys?

Yritin esittää hymyillen pohtivaa, ikään kuin esitetty kysymys olisi suurikin arvoitus. Sain ivallisesti vastattua:

— Tiedätkös, että pahoittelen, mutta R-kioskilla oli Kotivinkki loppu. Ostin kuitenkin Tosi elämää -lehden ja pikaraskaustestin.

Helena avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta ilmeisesti säikähti itsevarmempaa otettani ja marssi mumisten ohitseni sisälle. Annoin hänen hetken odottaa ennen kuin menin perässä. Helena nojaili kädet puuskassa keittiön pöytäämme.

— Minulla ei ole mitään anteeksipyydettävää, vaan sinä olet teoillasi ajanut meidät tähän tilanteeseen. Tiedätkös minä en ole saanut olla nainen tässä suhteessa, vaan ainoastaan äiti sulle ja sä olet kuin joku pikkupoika. Ja mitä helvettiä sä edes teet täällä?

— Näytänkö minä hirmuisesti siltä että odottaisin anteeksipyyntöä? Sinähän olet tehnyt minulle parhaan palveluksen ikinä. Ja jos et muista, niin tämä on myös minun kotini.

Harjoittelin viimeisen sanan sanomista ja lähdin lauseeni loppumisen jälkeen pikaisesti kohti yläkertaa ja vaatekaappiani.

— Nyt pysähdyt ja tulet tänne juttelemaan, pulpahti Helenan suusta käskevästi kuin vanhasta muistista.

— Keskustelun taso ei paljoa motivoi, vastasin hiljentämättä vauhtia.

— Vittu sä mitään tasoista tiedä.

Solvaukset jatkuivat selkäni takana matkalla yläkertaan. Makuuhuoneessa riisuin itseni alastomaksi ja pistin vaatteet pyykkikoriin. Astuin uudelleen suihkuun, mutta otin varuiksi sekä lompakon, avaimet että kännykän mukaan kylpyhuoneeseen lukon taakse. Annoin kylmän suihkun liottaa kuumaa mieltäni ja lupasin itselleni hoitaa keskustelut Helenan kanssa jatkossakin samalla viileydellä ja huumorilla. En välittänyt käyttää pyyhettä astuessani myöhemmin takaisin makuuhuoneeseen ja onnekseni Helena odottikin minua aviovuoteessamme istuen.

— Mukava nähdä sinua välillä vaatteet päällä vuoteessamme, tokaisin matkallani vaatekaapille.

— Vitun pikkupili, mitä sä oikein haluat?

— En yhtään mitään sinulta. Vai ottaisitko suihin, vanhojen muistoksi tai vaikka säälipanoksi?Vahvistin kysymystä heiluttaen helikopteria.

— Haista vittu!

— Itse asiassa tuossa on ideaa. Sitä kun ei ole voinut tässä suhteessa tehdäkään.

Sain puetuksi puhtaat vaatteet hiljaisuuden vallitessa. Yritin kuitenkin jatkaa hieman rakentavassa sävyssä.

— Kun olet selvästi työstänyt eroa jo pidempään, niin mikä ajatus sinulla on tästä asunnosta?

— No mikäs sulla itelläs on?

— Ilmeisesti kysymykseni oli liian vaikea, koska vastasit kysymyksellä.

— No… Minulla on joitain suunnitelmia, mutta kuulisin ensin sinun ajatuksesi.

— Sinänsä mun mielipiteellä ei ole sinulle mitään etua. Minä en tätä asuntoa halua enkä kaipaa. Joten laitamme tämän myyntiin. Minulle on sama ostatko oman puolikkaasi vai myydäänkö koko talo. Ilomielin soitan välittäjälle vaikka tänään.

— Voinen miettiä pari päivää?

— Ole hyvä vaan, sovitaanko loppuviikko? Minä muuten vietän yöni täällä ja tuossa vuoteessa. Toivottavasti vaihdoit petivaatteet?

— Uskon saavani kuvioni selväksi loppuviikon aikana ja toivon, että voimme omaisuuden jakaa nätisti. Täällähän on paljon minulle kuuluvia tavaroita?

— Näistä tavaroista ei kuulu mikään lähtökohtaisesti sinulle sen enempää kuin minulle. Toivottavasti ymmärrät sen. Kuulin muuten että olet saanut uuden duunin?

— Mitä sä horiset?

— Juu, kuulin useasti että näin olisi käynyt?

— Nyt olet kyllä kuullut väärin. Lopeta vittuilu.

— Eilen kyllä kuulin aivan selvästi, useasti ja todella painokkaasti. Ymmärtääkseni sitä duunia kutsutaan huoraamiseksi.

Käännähdin ja lähdin töihin. Aloin selvästi oppia viimeisen sanan sanomista.

1. Kännykkä

Koko elämä voi muuttua, kun unohtaa kännykän autotalliin. Työkaverini oli kiinnostunut ostamaan vanhat talvirenkaani, ja niinpä aamulla töihin lähtiessäni kävin ottamassa niistä kuvat kännykällä. Töissä hieman myöhemmin muistin selvästi, että peittäessäni talvirenkaat pressulla, laskin kännykän vieressä olevalle hyllylle. Ajatukseni harhautuivat renkaiden vieressä olevaan vanhaan viehelaatikkooni. Hetken mielijohteesta ja rakkaudesta vanhaan harrastukseeni kyykistyin laatikon viereen ja avasin sen. Harmikseni huomasin suurimman osan vieheistä ja tarvikkeista olevan ruosteessa. Ensi keväänä ostan uudet välineet ja aloitan kalastuksen uudestaan. Ehkäpä tämä pieni haikeus oman rakkaan harrastuksen ruostumisesta aiheutti sen, että kännykkä unohtui autotalliin, enkä huomannut sitä kun vasta töissä, jolloin olinkin auttamattomasti myöhässä.

Koska kännykkä on kutakuinkin tärkein työvälineeni, olisin hakenut sen saman tien kun huomasin sen unohtuneen, mutta en voinut olla pois esimiehen viikkopalaverista, joten päätin yrittää pärjätä lounastaukoon asti ilman. Olinpa kerrankin edukseni palaverissa ja keskityin tyhjänpäiväisiin aikatauluihin, asiakasvalituksiin ja lähitulevaisuudessa suunniteltuihin kehityskeskusteluihin. Pomoni jopa kehaisi minua palaverin jälkeen kertomalla olleensa iloinen aktiivisuudestani. Vastasin hänelle hetken mielijohteesta löytäneeni uudestaan vanhan harrastukseni ja sen antavan minulle voimaa. Hän katsoi minua hölmistyneenä niin kuin aina ja käveli pois.

Vastailin muutamiin sähköposteihini ja ilmoitin iltapäivän tulevalle tapaamiselleni kännykän jääneen kotiin, just in case. HR-osasto oli ottanut minuun yhteyttä ja pyytänyt pitämään kahden päivän koulutusta uusille työntekijöille, vaikka he tietävät minun vihaavan erityisesti kyseistä koulutusta ja esilläoloa. Tosin he myös tietävät, että olen huono pitämään puoliani ja sanomaan ei. Niinpä totutusti vastasin, että pidän koulutuksen mielelläni. Hieman kadehdin ihmisiä, jotka osaavat seistä tuntemuksiensa takana ja sanoa, mitä he ajattelevat. He katsovat silmiin, puhuvat selkeästi ja perustelevat argumenttinsa selkeästi. He myös pärjäävät elämässään loistavasti. Ehkäpä minä keskityn siis kalastamiseen - siinä olen todella hyvä.

Suunnittelin hakevani ensin kännykkäni ja jatkavani siitä lounastapaamiseen yhden vaativan asiakkaan luo, jolta tulisin luultavasti saamaan turpaani kunnolla. Töistä lähtiessäni pomoni heitti minulle tsempit ja kertoi toivovansa harrastukseni kantavan myös asiakastapaamiseen saakka. Mitä helvettiä johonkin noin typerään kommenttiin voi vastata? Niinpä heilautin kättäni merkiksi, että lähden.

Asun pitkälti pankin omistamassa, mutta yhdessä rakennuttamassamme omakotitalossa vaimoni Helenan kanssa tiukkaan rakennetulla omakotitaloalueella. Pieni piha on mielestäni etu, sillä pihatyöt eivät ole suurin intohimoni. Tosin pieni piha tarkoittaa myös lähellä olevia naapuritaloja, joita en laskisi eduksi, en ainakaan sitä höpöttäjä-Holopaista, joka munasillaan pyörii saunasta höyryten pihamaallaan, joka antaa suoraan olohuoneeseemme. Helenan mielestä alue on aivan ihana, vehreä ja reipas, mitä ikinä se nyt tarkoittaakaan. Hänen mielestään myös alueella olevat muut nousukkaat luovat sinne menestymisen makua. Pohdin joskus, kuulummeko me hänen mielestään muihin vai menestyjiin. Ajattelin tosin, että sitä ei kannattaisi kysyä Helenalta itseltään. Menestymisen makua en jaksanut edes pohtia.

Mutta älä käsitä väärin, vaikka leikilläni kirjoitankin ivallisesti rakkaastani. Helena on upea ihminen, ja hänestä tulee vielä upea äiti. Hän on kaunis, tunnollinen, ahkera ja hauska. Hän pitää kotimme sen näköisenä, että välillä pohdin, katselenko naistenlehteä vai makuuhuonettamme, ja tämä lienee kyllä ihan kehu. Hän pitää myös itsestään huolta samalla intensiteetillä kun olisi kuuluisa lifestylebloggari. Hän liikkuu ketterästi tilaisuudessa kuin tilaisuudessa ja on sosiaalisesti hyvin lahjakas, josta lienee tullut meidän suhteemme ikioma sanonta - vastakohdat tasapainottavat suhteessa. Joten en voi valittaa, en edes viiden avioliittovuoden jälkeen.   

Talomme sijaitsee kapean mutkittelevan tien varressa, jossa on toinen toistaan hienompia taloja vieri vieressä. Ehkä hieman kohtalon ivaa, että oma talomme oli jäänyt kahden isomman talon varjoon, ja jos ei tiennyt mistä kääntyä pihatielle, saattoi ajella onnelamme ohitse. En viitsinyt kääntyä tällä kertaa pihatielle, vaan pysäköin porttimme viereen, josta voisin helposti jatkaa matkaani. En jaksanut nostaa autotallin vinkuvaa ovea, vaan päätin mennä eteisen kautta. Työntäisinköhän nyt nousukkaana kaksosrattaita tällä vehreällä alueella, jos olisinkin aamulla ollut välittämättä vanhasta viehelaatikostani?

Astuin eteiseen, ja samalla korvani rekisteröivät jotain, joka toi ensimmäisenä mieleeni pienen surun ja huolen. Olin kuulevinani Helenan äänen, yskähdyksen, ja ensimmäinen ajatukseni oli, että hän oli sairastunut ja joutunut tulemaan töistä kotiin. Koska kännykkänikin oli autotallissa, niin en ollut saanut hänen viestiään tai soittoaan. Voi pikkuista, toivottavasti ei influenssaa. Otin muutaman kiihdyttävän askeleen kohti yläkerran makuuhuonettamme, mutta rappusilla askeleeni hidastuivat ja pysähdyin uudestaan kuuntelemaan. Totuus löi ajatuksiini, sillä harvaan influenssaa taitaa kuulua voihkintaa ja kiljuntaa. Seisoin rappusilla aika pysähtyen, nojasin seinään ja puhalsin keuhkot tyhjäksi. Koetin hetken järkeillä jotain järkevää vaihtoehtoa, mutta ajatukseni huusivat tyhjyyttä. Muistin Helenan seksilelut, ja yritin järkeillä vaihtoehtoa, jossa hän olisi kesken työpäivänsä lähtenyt kotiimme runkkaamaan itsekseen. Vaikka olisin mieluusti tämän vaihtoehdon niellyt vieheineen päivineen, niin suuremmalla todennäköisyydellä näkisin itseni pitämässä täydessä salissa koulutusta uusille työntekijöille loppumattomia aplodien kera.

Siinä hetkessä jokin kivi kääntyi. Kyllä tämäkin kortti on nähtävä. Tiesin jo, miten tämä tulee kohdallani päättymään, mutta en halunnut jäädä mielikuvieni kanssa valumaan syvempään lattialautojemme väliin. Viisi avioliitto vuotta takana, johon kuului säännöllistä seksiä, mutta kertaakaan, en vittu kertaakaan, ollut saanut moista ulinaa irti Helenastani. Nolona, nöyryytettynä, lyötynä ja peloissanikin otin hiljaisia askelia kohti makuuhuonetta, jonka äänet nousivat askelteni tahtiin. Onkohan tässä joku käsikirjoitus ja hyvä kapellimestari, joka ymmärtää koska on täydellisin kliimaksin paikka? Käsi täristen oven kahvalla pohdin, lähtisiköhän kiimaisesta possusta samanlainen ääni? Arvelin että rakas vaimoni voittaisi senkin kisan. Työnsin oven auki hiljaa.

En tiennyt mitä odottaa, ja miten olisinkaan, sillä pääni oli tyhjä. Astuin tilanteeseen, jota oli mahdotonta suunnitella etukäteen. En edes tiennyt, hyppäisinkö mahdollisen miehen kimppuun vai kenties naisen. Heittäisinkö arvokkaan nykydesigniä edustavan Carambola-maljakon päreiksi pitkin seiniä? Maljakon, joka oli sitä paitsi minusta aina näyttänyt läjältä lumpeita. Oksentaisinko ovensuuhun ja juoksisin tieheni? Paljon hyviä vaihtoehtoja. Pysyin kuitenkin perinteisessä minussa ja seisoin ovensuussa jähmettyneenä kuin suolapatsas saamatta mitään sen kummempaa reaktiota itsestäni ulos. Onni onnettomuudessa oli, että sain seurata lemmentekoa ilman, että minua huomattiin. 

Helenan silmät olivat sidotut jollain, joka näytti aivan kuin paksuilta mustilta sukkahousuilta. Hänen ranteissaan ja nilkoissaan olivat jonkinmoiset kiinnikkeet, joista lähtivät narut, jotka oli kiinnitetty sänkymme melko uusiin sängynpäätyihin. Selvästi yksi sulka lisää suomalaiseen designtyöhön ja Helenani sisustusintoon. Helenan päällä työsti itseään köriläs, jolla oli jonkinmoinen muovipussi päässään. Ehkä se oli naamio, ehkä huppu. Helvetin koomiselta se joka tapauksessa näytti. “Vitun pervot!” huudahdin, mutta nielaisin huutoni. Korviani särki ja pääni oli räjähtämässä. Jos lähellä olisi ollut teräase, olisin saattanut leikata häpeästä penikseni irti ja lähteä grillaamaan Holopaisen kanssa.

Uskoin, että olin nähnyt tarpeeksi, joten käännyin ja poistuin huoneesta. Näin toimin yleensä aina tiukoissa tilanteissa, ja näköjään elämää mullistavat tilanteet eivät tehneet tähän poikkeusta. Kävelin hitaasti laahustaen kohti alakertaa äänten onneksi heikentyessä joka askeleella. Katselin keittiössämme tyhjin silmin ilman suunnitelman häivääkään ympärilleni. Katseeni osui hääkuvaamme, joka riippui olohuoneen seinälle. Jonkin merkin halusin itsestäni jättää, jotta tämäkin projekti pääsisi alkuun. Hain kuvan ja laitoin sen keittiön pöydälle. Arvelin, että tämä riittäisi sopivaksi merkiksi, vaikka harkitsin kusevani sen päälle. Yritinkin, mutta harmikseni en saanut tirautettua kuin muutaman tipan. Hetken mielijohteesta nappasin hedelmäkulhosta hedelmäveitsen, jonka tökkäsin appelsiiniin pystyyn ja sijoitin sen hääkuvamme viereen. Ehkäpä suurin uhkaus, jonka olin koskaan saanut aikaiseksi.

Poistuin autotallin kautta samalla kun yläkerrassa ylitettiin maalilinja. Kännykässä oli tasan yksi viesti, arvanette keltä? Kulta, toisitko töistä tullessasi uuden Kotivinkin? Astelin autolleni ja ajoin noin 50 metrin päähän, kunnes painoin jarrupolkimen pohjaan. Peruutin takaisin ja otin valokuvan uuden hienon Audin rekisterikilvestä. Päätin hoitaa itseni kuntoon niin kuin suomalainen mies tekee, ja suuntasin Alkoon.

Pidin kiirettä, sillä minulla oli muutama asia hoidettavanani. Vihdoin päästyäni Alkoon marssin viskihyllylle, mutta päädyin osin itsesäälistä perinteiseen kossuun. Kassalla tajusin, että yksi pullo ei välttämättä riitä, ja pyysin kassaa lyömään toisenkin. Kiirehdin vielä asiakastapaamiseen, jossa odotusarvona olisi uusi selkäsauna ja nöyryytys, mutta nyt en jaksanut enää välittää.

Asettelin kännykän äänettömänä pöydälle asiakkaan ja minun väliini. Aloitimme neuvottelut normaaliin tapaan eli asiakas kertoi, kuinka tuotteemme ja palvelumme ovat sitä, tätä, tota ja puutetta on siellä sun täällä. Katselin häntä poissaolevan näköisenä, ja kännykkäni vilkutteli välissämme, mutta en laskenut katsettani asiakkaastani. Huomasin tämän hermostuttavan hieman ylimielistä seuraani. -Se on vaimoni, joka soittaa, sanoin yhä katse asiakkaani silmissä. -Hmm. Pitäisiköhän sinun vastata? -Luulen, että minulle on loppuelämä aikaa. Naiset kannattaa laittaa odottamaan hyvää. Naurahdin ja läpsäytin asiakastani olkapäähän. -Vai mitä?

Myöhemmin asiakkaan nimi sopimuksessa ja kossupullot salkussa, varasin yön hotellista. Istahdin pehmeälle hotellin sängylle ja kaadoin muovimukin puolilleen. Se tyhjentyi hetkessä. Otin kännykän käteeni, 11 soittoa ja 1 viesti. Ehkäpä sisimmässäni toivoin viestiin hymiöitä, sydämiä, katumista ja anteeksipyynnön. Silläkin uhalla, vaikka se ei olisi enää muuttanut mitään, mutta sivellyt vähän balsamia haavoilleni. Viesti oli kuitenkin lyhyt ja ytimekäs: “Haluan eron.” Yritin vastata yhtä ytimekkäästi: “Olet myöhässä. Hain jo.”