9. Puutarha

Miten valmistautua hoitamaan seksuaalisesti oman työpaikan assari, jota kaikki työpaikan miehet kuolaavat, kun hänen miehensä “seuraisi” toimitustani vierestä? Jameson-pullo kuiskutteli minulle kaapin päältä, mutta onneksi ymmärsin pitää näppini siitä erossa. Jälkikäteen alkoholi saattaisi pimentää sopivasti kaikki muistot. Olin joutunut ärsyttävään tilanteeseen, koska en ollut saanut sanotuksi Jarkalle minne olin menossa, vaan hän yhä luuli minun huristelevan lähiöön. Lisäksi hän oli vaatimalla vaatinut, että käymme juomassa rohkaisu-oluet etukäteen, jotta hän saisi saatettua minut oikeilla eväillä valaanpyyntiretkelleni.

Olimme ehtineet sopia Anun kanssa tapaamiseen liittyvät säännöt, jotka oli tehty sekä minulle että hänen miehelleen mahdollisimman helpoiksi. Minä koin Anun miehen läsnäolon hyvin vaivaannuttavaksi ja onneksi mieskään ei halunnut tietää minusta mitään, näin ainakin minulle kerrottiin. Olimme sopineet kumipakosta, mikä kuulosti kyllä järkevältä, mutta sai minut kuitenkin hieman epäröimään, veisikö se liikaa herkkyyttäni. Anu vielä painotti, että hänen miehensä tulee pysymään varjoissa ja sivustaseuraajana.

— Tästä tulee ihan win-win tilanne, Anu rohkaisi minua ohimennen lounastauolla. 

Kyllähän minä koin voittavani paljonkin, kun pohdin pelkästään Anua. Mutta pelkäsin, että en pääsisi tarpeeksi tilanteen herraksi, jotta voisin itse nauttia tarpeeksi. Nämä järjestelyt ja säännöt kuitenkin kuulostivat minusta samalla sekä hyvin epämääräisiltä että juuri sopivilta.

Minut oli kutsuttu Anulle torstai-illaksi kello 20. Valmistauduin iltaan suihkulla ja huolellisella siistiytymisellä. Suihkun jälkeen katselin itseäni pidempään kokovartalopeilistä - vasta toista kertaa eroni jälkeen. Olin nuorempana ollut melko kriittinen oman vartaloni suhteen, mutta avioliiton myötä tietyt periaatteet olivat kadonneet. Huomasin pienen pirunsarvisen pikku-Helenan nostavan päätään ja yrittävän saada minut tuntemaan itseni epäpäteväksi, epämiellyttäväksi ja ennen kaikkea epävarmaksi. Kuiskaukset Vitun vätys ja Pikkupili eivät saaneet itsetuntoani nousemaan, vaan katseeni harhaili ensin vatsani seudulle, joka oli kyllä mielestäni pienentynyt, ja siitä “pikkupiliini”. Käskin pikku-Helenan painua teurasjonoon ja sirkkeliin. 

Tuijotin yhä penistäni ja ajatukseni harhailivat. Tiedätte varmasti tunteen, kun silmät kiinnittyvät johonkin pisteeseen, ja jonkin ajan kuluttua säpsähdät tilanteeseen. Otin Helenan kommenteista itseeni, mikä oli luonnollisesti typerää. Kuitenkin tällaisen uuden edessä sitä miettii miehen mittaansa. Suunnittelin googlettavani peniksen keskipituuden ja hakevani mittanauhan, mutta olisiko se enää mitään muuttanut? Jos mittatulos olisi ollut ei-toivottu, niin ajatukseni olisivat varmaan pyörineet koko tulevan illan tämän teeman ympärillä ja lisännyt epävarmuuttani. 

En kuitenkaan halunnut jättää asiaa ihan näin kevyesti, ja onneksi hyvä ystäväni Jarkka tuli yllättäen apuuni. Muistin Jarkan kestovitsin monista kehityspalavereista, kun puhuttiin tärkeimmistä ominaisuuksista työntekijänä. Se meni jotenkin näin: Minun tärkeimmät ominaisuuteni ovat: Tarkkuus! Keskittyminen! Kärsivällisyys! Pelottomuus! Näitä käytän aina kun sheivaan pallini. Tämä saa egoni kasvamaan.

Vaikka olin tämänkin vitsin kuullut sata kertaa, niin vasta nyt tajusin viimeisen lauseen. Kiirehdin takaisin kylpyhuoneeseen, otin esiin trimmerini, partavaahdon ja höylän. Jarkan ohjeiden mukaan aloitin kärsivällisesti puutarhatyöt.

Perkeleenmoisen kiireen kanssa päräytin keskustaan Jarkan lempiravintolaan ja päätin, että seuraavalla kerralla sanoisin hänelle ei. Alushousuni tuntuivat oudolta ja karheiltakin sileää ihoani vasten, ja oloni oli levoton mutta myös jännällä tavalla kiihoittunut. Lähdön hetkellä tiukat tummat farkut olin joutunut kuitenkin vaihtamaan löysempiin puuvillaisiin.

En olisi halunnut juoda alkoholia, mutta en nyt jaksanut enempää Jarkan draamailua. Niimpä saavuin Jarkan pöytään pieni olut mukanani.

— Jännittääkö? Oli luonnollisesti Jarkan avaus.

— No eipä ole vielä ehtinyt, helvetinmoinen kiirus kun tännekin piti lähteä.

— Pidätkö muuten korseteista?

— Mitä helv..? Ehdin kysyä, ennen kuin Jarkka jatkoi.

 — Katos tuota viereistä seuruetta. Hän vinkkasi silmällään minulle suuntaa.

Olin melkoisen hämmästynyt Jarkan ajatusten ja dialogin vauhdista, joskin sen ei pitäisi minua enää yllättää. Kurkkasin Jarkan vinkkaamaan suuntaan ja näin ison ryhmän hyvin erilaisia ihmisiä istumassa viereisessä pöydässä. Jarkka kumartui pöydän yli minun viereeni ja aikoi selvästi kertoa salaisuuden.

— Kuka oikeasti pukeutuu korsettiin arki-iltana täällä?

Vaihdoin ohimennen samalle puolelle pöytää Jarkan kanssa, mistä oli parempi näkyvyys toiseen pöytään. Jos vaikka samalla saisin juteltua jostain muusta kuin tulevasta illastani.

— Mäpä tunnustan sulle, että en ole koskaan nähnyt korsettia kenenkään päällä livenä, ja noi näyttää aikas hyvältä. Mikähän porukka tuo on?

Odotin, että Jarkka aloittaa valheensa ja kertoo oman pitkän korsettihistoriansa, mutta hän yllättikin olemalla hiljaa ja jatkamalla varovaista tuijotteluaan. Hieman myöhemmin hän jatkoi kuiskailuaan.

— Näetkö noi tummatukat jotka pussasivat? Miten ne voi olla noin samannäköisiä? Ei vittu, onko noi molemmat naisia? Jarkka jatkoi ja tuntui selvästi innostuvan.

Minäkin vähän kiinnostuin sekavasta seurakunnasta, mutta lähinnä siksi, ettei minun näin ollen tarvitsisi puhua illan suunnitelmistani. 

Viereisessä pöydässä istui kymmenkunta henkilöä melko vapaasti jutellen keskenään. Muutama naisista oli pukeutunut näyttävästi, ja yhden asuun kuului myös korsetti. Mukana oli myös muutama henkilö, joista minun oli erittäin vaikea sanoa, olivatko he miehiä vai naisia, mutta kuitenkin minun silmääni yksi heistä oli kuin repäisty Orange Is the New Black -sarjasta. Pöydässä istui myös yksi vahvasti meikattu nainen, jolla oli pitkät kauniit hiukset ja kapeauumainen vartalo. Tarkemmin tuijotettuani uskoin hänen kuitenkin olevan mies. Yksi mies istui oudosti lattialla ja jutteli vieressä sohvalla istuvan naisen kanssa.

— Ton on pakko oli joku perwoklubi. Mä tiedän, että ne jossain kellareissa piiskaa toisiaan ja kaikki panee kaikkia, Jarkka sanoi vähän liian lujaa, minkä seurauksena yksi pöydässä olijoista katsoi meidän suuntaamme kiukkuisesti.

— Toi ei ainakaan ole saanut hetkeen, Jarkka jatkoi minulle laskien vähän ääntään.

Samalla huoneeseen asteli todella uljas näky. Pitkä, upea punahiuksinen nainen, jolla oli hiukset siististi ja tiukalla ponnarilla. Hän asteli reippaasti tämän koko seurakunnan eteen, tervehti ja ilmeisesti myös esitteli itsensä. Hänellä oli miedosti, mutta selkeästi meikkiä ja hänen silmiään verhosivat teräväsankaiset silmälasit. Hän oli pukeutunut vaaleaan kaulukselliseen paitapuseroon, jota kiersi musta korsetti upeasti rintojen alta. Kenties juuri korsetin ansiosta hänen rintansa vaikuttivat poimintavalmiilta hedelmiltä. Jalassaan hänellä oli tyköistuvat tummat housut, joiden päällä oli polviin asti ylettyvät saappaat. Tämä nainen oli kieltämättä upea, vaikkakaan ei minun tyyliseni, sillä en voi sietää punapäitä. Kuitenkin se energia, suoraselkäisyys ja tapa, jolla hän otti tilan haltuun viereisessä pöydässä, oli käsinkosketeltavaa. Muutama pöydän ääressä oleva ojensi hänelle kätensä ja muutama antoi lämpimän halauksen. Esittelyn jälkeen kuulin, kun nainen kysyi, hakisiko joku hänelle juotavaa. Hetken kuluttua lattialla istunut mies lähti ja saapui tovin kuluttua viinilasin kanssa. Jos tuolla naisella olisi munat, niin ne huitelisivat polvissa.

— Mieti jos sinulla olisi tuollainen kotiopettajana karttakeppi kädessään, jolla se naputtelisi saappaan varteen ja kyselisi oletko tehnyt kotityösi. Voisin ilomielin olla vähän tuhma, Jarkka kommentoi.