Anu otti kädestäni kiinni ja ohjasi minut välieteisen ja eteisen läpi hämyiseen olohuoneeseen. Vilkuilin ympärilleni sekä uteliaana asunnosta mutta etsien myös Anun miestä. Olohuone oli avara sekä niukasti kalustettu. Muutenkin huone vaikutti värittömältä, mutta se saattoi johtua myös valaistuksesta. Seinät huusivat tyhjyyttään lukuun ottamatta yhtä ilmapuntaria ja jonkin veneen vanhaa ruoria. Olohuoneessa oli myös divaanisohva, jonka läheisyydessä pieni televisio seisoi pöydällä. Varsinaisen pöydän virkaa hoiti vanha puinen valkoinen merimiesarkku, joka oli hienosti sijoiteltuna ison valkoisen taljan päällä. Korviini soljui hiljaa jokin kotimainen artisti, jonka pelkäsin olevan joko Juha Tapio tai Jonne Aaron. Mieluummin painelisin Metallican tahtiin.
Anu keinui edessäni eteenpäin, ja aloin varmistua siitä, että hameen alta löytyisi steikkarit. Hän suuntasi kohti arkkua ja käännähti sen edessä ympäri neniemme melkein koskettaessa toisiaan. Hän nosti viinilasi kasvojensa eteen ja sanoi
- Otetaanko?
- Kivalle kokemukselle? Vastasin.
Kilautimme lasimme yhteen.
- Sille.
Otin hitaasti lasistani viiniä, imaisin suussani siihen vähän ilmaa lisää ja maistelin. Viini maistui hyvältä, ja jo pelkkä maku rentoutti minua. Maistellessani Anu oli laskenut lasinsa lattialle ja istunut arkun reunalle eteeni. Hän levitty seksikkäästi hieman jalkojaan, mutta arvoitukseni säilyi. Hän siirsi kätensä suoran housujeni vetoketjulle ja alkoi avata sitä hitaasti. Yritin keksiä jotain järkevää sanottavaa. Kannattaisikohan olla ihan hiljaa?
- Taidat olla toiminnan nainen?
- Hsss….
Olisi pitänyt valita hiljaisuus. Hän avasi vetoketjuni upealla varmuudella ja kaivoi kaluni esiin. Hän piteli sitä käsissään, silitteli, pyöritteli, kosketteli ja antoi suukon.
- Tykkään sileistä kaluista. Hän sanoi.
Päätin pysyä hiljaisuudessa, mutta kiitin Jarkkaa. Anu avasi vyöni ja upean kiireettömästi riisui housujani. Huomasin nauttivani joka hetkestä tässä esileikissä. Sanattomasti nostin jalkojani hänen pujottaessa lahkeet pois päältäni. Hän siirsi housuni hitaasti sohvalle. Omasta mielestäni näytin koomiselta puuvillaisissa boksereissani puolijäykän kaluni kurkkiessa. Onneksi Anu oli eri mieltä. Hän jatkoi hidasta leikkiään ja poisti bokserini housujeni viereen. Hän otti kaluni käteensä ja nosti hymyilevän katseensa kohti minua. Katsoin häntä alaspäin, ja se tuntui hyvältä. Hän selvästi haastoi minua silmillään ja teoillaan runkatessa minua hellästi kädellään katseensa samaan aikaa porautuen silmiini. Päätin voittaa tämän erän. Hän keskittyi kaluuni ja antoi sille hellän suukon, toisen ja kolmannen. Viimeisin osui aivan sileän kaluni neitseelliseen juureen ja se tuntui taivaalliselta. Pudotin melkein viinilasini.
Anu jatkoi kaluni työstämistä ensin kevyesti huulillaan ja hetken päästä suullaan. Kiireettömästi hän ensin maiskutteli terskaani, varttani ja myöhemmin iski koko syvyytensä voimin. Kun hänen huulensa pureutuivat kaluni tyveen, tipuin pehmeää strasseliin, mutta jäykkänä kuin rautakanki. Minun oli pakko laskea käteni hänen olalleen, jolloin hän nostikin katseensa, kaluni yhä hänen suussaan ja kysyi silmillään muka niin viattomasti mitä? Kerroin haluavani laskea viinilasin, jolloin hän otti sen, kaluni yhä suussaan ja laski lasin viereensä. Hän kysyi uudestaan silmillään, ja minä sain sanotuksi illan parhaan lainin, jatka ole hyvä. Tämä tyttö jatkoi, kuin ei olisi saanut tikkaria ikinä tai ainakaan vuosiin, mutta tilannehan saattoi olla juuri se. Minun oli hetken päästä pakko vetäytyä ja lopettaa tämä upea toimitus, sillä muuten olisin purkautunut hänen suuhunsa enkä ollut varma olisiko minusta jatkoeriin tänään.
Anu selvästi ymmärsi yskän ja kaivoi jostain asunsa sopukoista kondomin, jonka hän taitavasti pyöritti paikoilleen. Hän laskeutui kevyesti arkun päälle selälleen ja nosti hameensa ylös, jolloin ilokseni huomasin arvanneeni steikkarit oikein ja hänen kauniin sileän häpynsä. Pohdin, että pieni jarruttelu voisi tehdä maineelleni hyvää ja polvistuin Anun jalkojen väliin. Suukottelin hellästi hänen sisäreisiään ja innostuin jatkamaan, kun kuulin hänen hengityksensä kiihtyvän. Lähestyin pikkuhiljaa hänen pyhintään ja yritin olla mahdollisimman kiusoitteleva. Lopulta lipaisin kieleni kärjellä hänen klitoristaan, ja hän painoi välittömästi lantionsa naamaani vasten. Huomasin nauttivani suunnattomasti tästä vallantunteesta, jonka sain aikaan pelkästään kielelläni ja niinpä vetäydyinkin kauemmaksi. Kun Anun lantio oli rauhoittunut, palasin takaisin ja minun olisi tehnyt mieli sanoa hänelle, että pitäisi lantionsa paikoillaan, mutta en kehdannut. Painoin kieleni takaisin hänen klitorikselleen, nuolin, pyörittelin ja imin sitä. Anu voihki koko ajan enemmän ja enemmän.
Oma seisokkini tuntui saaneen eeppistä kovuutta ja pelkäsin räjähtäväni. Nousin seisomaan ja painoin kaluni Anun häpyhuulille. Laskin toisen käteni hänen rinnalleen, etsin kovettuneen nännin ja puristin sitä hellästi painautuen samalla hänen sisäänsä. Enää en ollut huolestunut kumin mahdollisesti viemästä herkkyydestä vaan olin ainoastaan huolestunut siitä että laukeaisin alle viiden työnnön. Niin olisi varmaan tapahtunutkin, jos en olisi huomannut liikettä silmäkulmassani ja koko kostutettu strasselini syttyi tuleen.
Olin jo autuaasti nauttinut täysillä tilanteesta ja kiimassani unohtanut koko aviomiehen. Nyt minulle tuli mieleen mainoksessa oleva Duracell-pupu, joka heiluttaa lantiotaan loputtomasti toisten heikompien hyytyessä. Käänsin katseeni varjosta pois ja puristin tiukemmin rinnasta. Nyt toivoinkin, että seuraavat viisi työntöä riittäisivät. Toisin kävi, ja tulollaan ollut orgasmini katosi kuin pakolainen Anttilaan, Jarkkaa lainatakseni. Positiivista oli, että Anu ei ymmärtänyt tilanteesta tuon taivaallista. Hän piti silmänsä kiinni - onneksi, ja minä toivoin, että pupun patterit kestävät. Päästelin parastani ja toivoin, että Anu pääsisi maaliin. Se ei hänen ääntelystään päätellen toivottavasti ollut kaukana.
Varjo lähestyi lähestymistään, ja jopa tunsin ilmanväreen miehen siirtyessä ohitseni ja polvistuessa Anun pään taakse. Minä katsoin naama hiessä tätä absurdia näytelmää, ja lantioni alkoi huutaa hoosiannaa. Mies laski kätensä Anun poskelle, ja heidän katseensa kohtasivat. Mies laskeutui Anun huulille, ja heidän huulensa koskettivat hellästi voihkimisen keskellä. Anu katsoi tiukasti miehensä silmiin, ja mies laski toisen kätensä naisensa rinnalle ja toisen minun käteni päälle ja puristi niillä lujaa. Anu sulki silmänsä ja voihkinta kiihtyi. Minun hydrauliikkani alkoi pettää. Mies tiesi mitä tehdä naisensa rinnoilla eikä aikaakaan, kun Anun selkä kaareutui ja hän huusi rakas, rakas, RAKAS! Katseeni kohtasi miehen kanssa ensimmäisen ja viimeisen kerran koko illan aikana, ja hän iski minulle silmää. Minun matoni vetäytyi pesäänsä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti