2. Nötkötti

Katson eteisessäni maihinnousukenkiään riisuvaa miestä ja mietin, miksi en ostanut viskiä sillä rahalla jonka tuhlasin sokerointiin tätä iltaa varten.

Tapasin tyypin lyhyesti joissain bileissä kuukausia sitten ja se on siitä lähtien tasaisin väliajoin sinnikkäästi kärttänyt tapaamista. Kaveri on mielenkiintoinen kuin sellofaanipussi ja verrattain vastenmielinen, mutta sentään harmiton.  Mä sanon sitä Nötkötiksi. Sillä on ahvenen auktoriteetti ja persevako pysyvästi viisi senttiä housujen vyötärön yläpuolella. Sen elopaino on kuitenkin riittävä herättämään edes jonkinlaista pelonsekaista kunnioitusta, samaan tapaan kuin jollain suurella villieläimellä. Hirvellä esimerkiksi. 

Olin optimistisesti olettanut kaverin kartuttaneen karismaansa sitten viime näkemän, koska puskaradion tiedotteiden mukaan sillä on sittemmin ollut pari aika tyytyväistäkin subia. Huomaan toiveeni turhaksi heti kun hikeen sekoittuneen Axen lemu luikertelee luokseni ja tunkeutuu sieraimiini. Nötkötti tuuppaa kengännauhojen kanssa touhutessaan siivouskomeron oven auki ja torjuu täpärästi päällensä karkaavan imurin. Beggars can’t be choosers, muistutan itseäni ohjatessani säikähtäneen Nötkötin olohuoneeseen odottamaan sillä välin kun käväisen keittiössä. Valikoimissa ei tällä hetkellä ole mitään Nötköttiä kummempaakaan ja ainakin se on todistettavasti saanut joitain ruhjeita aikaiseksi, olen nähnyt kuvia. Enempää en illalta enää pyydäkään kuin kunnolla selkääni. Kaadan keittämäni kahvin viemäriin ja kaivan korkkiruuvin laatikosta, iski spontaani mielihalu nauttia vieraani kanssa sittenkin vähän viiniä.

Nötkötti kertaa turvaohjeistukset kuin lentoemo konsanaan. Sen ääni on monotonista jollotusta ja silmät kuin lautaset kun se koettaa valaa niihin vakuuksia siitä, miten vaarallisten asioiden kanssa tässä nyt ollaan tekemisissä. Hän on hurja kaveri, tämä Nötkötti.

— Sä voit sanoa turvasanan milloin tahansa. Turvasanat ovat keltainen ja punainen. Keltainen tarkoittaa, että täytyy hiljentää ja punainen on seis, silloin lopetetaan se mitä ikinä tehtiinkään. Mutta jos sä et muista turvasanoja ja haluat lopettaa, sä voit sanoa myös ”turvasana” vaan, se on ihan ok.

Nötkötti ystäväni, meillä on pari ongelmaa. Ensimmäinen on se, miten tyhmänä sinä minua pidät ja toinen, sitäkin tuskastuttavampi on se, kuinka tyhmä sinä oikein olet. Jos tämä värikoodi on sinusta todella noin visainen, toivon totisesti että otat taksin jahka painut helvettiin täältä.

Nötkötin kalvakat kasvot loistavat harvan, erehdyttävästi häpykarvoitusta muistuttavan leukaparran alla. Se kaivaa raippojansa esiin tohkeissaan kuin pikkupoika Hot Wheelsejä kerhorepusta ja selostaa yksityiskohtaisesti, millaista kipua milläkin välineellä saadaan aikaan ja mikä on optimaalinen tekniikka kunkin käyttämiseen. Kuinka kiehtovaa. Tuntuu kuin olisi vahingossa napannut kioskista matkaansa pornolehden sijaan Tekniikan Maailman. Kerrotko tästä Nötkötti lisää joskus toiste ja jollekulle aivan muulle kuin minulle? 

Nötkötin repusta paljastuu myös muutaman metrin pätkä köyttä. Olen ensimmäistä kertaa tänä iltana kevyesti vaikuttunut. Kappas vain Nötköttiä, köysihän on oikein komeaakin! Sellaista viininpunaiseksi värjättyä juuttia, joka näyttää ihon vaaleutta vasten todella kauniilta. Jokin Nötkötissä oli saanut minut arvelemaan tämän olevan enemmän nippusidetyyppiä kuin japanilaisen estetiikan ystävä, mutta kenties olin sittenkin aliarvioinut tämän avuja. 

Nötkötti ohjaa minut istumaan keskelle lattiaa siirtämälleen tuolille ja taivuttaa käteni selkänojan taakse sitoakseen ne kiinni. Se kieputtaa köyttä tovin käsivarsieni ympäri ja alkaa tehdä solmuaan. Minä tunnen sen solmun. Muistan miten äiti opetti sen minulle kun sain ensimmäiset nauhalenkkarini. Nötkötin jatkuvasti huohottavalta kuulostava hengitys pitää pieniä taukoja sen keskittyessä kiristämään köyttä parhaansa mukaan, ja voin miltei kuulla, miten se miettii mielessään: tämä pupu seisoo tässä ja tämä pupu kiertää sen... Ja sitten vielä korvat toiseen kertaan, noin, valmista. Voi hyvä Jumala. Kenties Nötkötti sittenkin on vaarallisempi persoona kuin luulin, koska minusta alkaa tuntua, etten selviä tästä sessiosta hengissä. En välttämättä tahdokaan. 

Nötkötti on näemmä vallantunteensa kukkuloilla astuessaan eteeni ihastellakseen kättensä jälkiä. Se valitsee turhia kiirehtimättä sängylleni levittämistään lyömävälineistä mieleisensä ja alkaa tehdä pientä tilannetta kartoittavaa haastattelututkimusta.

— Miten hyvin sä kestät kipua? Lyönkö kymmenen vai kahdenkymmenen sarjoja ensin?

Valitsen valikoimista jälkimmäisen paketin hetkeäkään empimättä. Näen miten Nötkötti alkaa mittailla katseellaan ihanteellista kulmaa ranneliikkeeseensä ja lopultakin räpsäyttää raipalla reiteeni. Isku kirveltää lähellä ihon pintaa ja huokaisen. Sillä lailla Nötkötti, näytä kyntesi!

Nötkötti ei kuitenkaan selvästikään ole nyt tyytyväinen pelivälineeseensä. Se taivuttaa raippaa käsissään, huitoo sillä hetken ilmaa kuin suivaantunut haltijakummi taikasauvaa ja pudistaa päätään. Jokin ei ole nyt optimaalista ja sitähän Nötkötti ei saata sietää. Tuijotan tyyppiä silmät selällään, eihän se voi olla tosissaan. Nötkötti huomaa katseeni ja tulkitsee järkytykseni mitä ilmeisimmin suotta edukseen.

— Se oli vasta alkua, narttu! Nötkötti myhäilee valitessaan sängyltä seuraavaa asettaan. Totean mielessäni tilanteen eskaloituneen siihen pisteeseen, että jommankummanon pian alettava lyödä toista ja lujaa.

Nötkötti päättää valita toisenlaisen lähestymistavan ja tarttuu lyömävälineiden sijaan wandiin, kaivaa repustaan pitkän jatkojohdon ja alkaa etsiä pistorasiaa. Lähestyessään minua verkkovirtaan kytkemänsä vekottimen kanssa kömpelöllä liikkeellä johtoa suoraksi nykien Nötkötti näyttää jostain syystä huomattavasti uhkaavammalta, kuin hetki sitten raippa kädessään. Se painaa wandin suoraan rutikuivaa pilluani vasten ja ryhtyy poraamaan. Värinä on aivan liian voimakasta eikä minun kehoni ollut kaivannut sitä vielä. Tunnen oloni äärimmäisen epämukavaksi, mutta puren hammasta ja koetan kestää niin kuin mitä tahansa kidutusta. Pian Nötkötti ajaa kuitenkin härvelillään minun sietokykyni yli laittamalla vibraattorin isomman vaihteen silmään ja painamalla sitä kovakouraisesti häpyluutani vasten. Kasvoilleni leviää tuskainen irvistys ja ulvahdan kivusta. Nötkötti arvelee keränneensä voiton kotiin ja sammuttaa sauvan silmät säteillen.

— Mitä sanotaan kun Herra pitää narttua hyvänä..?

Tiedän tekeväni karhunpalveluksen jokaiselle tyttöpololle minun jälkeeni, mutta hätä ei lue lakia. Minun on saatava Nötkötti pois kimpustani keinolla millä hyvänsä. Tunnen itseni nöyryytetymmäksi kuin koskaan oksentaessani kurkustani kuiskauksen: ”Kiitos, Herra”. Jos Nötköttiä nyt jostain voi kehua, niin ainakin se on monin verroin kovempi sadisti kuin tajuaa olevansa. Nötkötti tuntuu yhtä kaikki olevan erinomaisen tyytyväinen itseensä ryhtyessään irrottamaan köyttä käsistäni. Se ei meinaa saada solmua auki.

Tunnen itseni nyljetyksi kun Nötkötti nakkaa minut veltolla liikkeellä vatsalleni sängylle. Se repii alushousujani alemmas ja läimäyttää takapuoltani pari kertaa avokämmenellä. Minä annan kasvojeni hautautua tyynyyn, enkä välitä vaikken saa kunnolla henkeä. Suonissani ei virtaa millilitraakaan jännitystä, odotan Nötkötin seuraavaa liikettä pelkästään pitkästyneenä. Löisi nyt jo kunnolla. Kuulen miten Nötkötin avainnippu putoaa kilisten lattialle, se on riisunut nahkavyönsä ja kiertänyt sen kämmeneensä valmiina lyömään. Ja Nötkötti lyö. Se aloittaa sarjansa, heiluttaa remmiä harkitusti ja jokaiseen liikkeeseen kieli keskellä suuta paneutuen, kuin toteuttaakseen valmista mestarikoreografiaa parhaan taitonsa mukaan.

Yllätyksekseni huomaan alkavani jossain määrin nauttia esityksestä. Remmi puree pakaroitani nautinnollisen kipeästi, vaikkakin hivenen hermoille käyvän täsmälliseen tahtiin, mutta minkäpä Nötkötti itselleen mahtaa. Iskut kasvattavat voimaansa vähitellen, tuttu kuume leviää ihon pinnalle ja uppoaa sen alle. Tahdon Nötkötin lyövän vielä kovempaa, mutta sen liikennevaloissa ei ollut vihreää, enkä tahdo hämmentää sen heiveröistä mieltä millään, mistä ei ole etukäteen sovittu. Työnnän takamustani kannustavasti sitä kohti, mutta se osoittautuu virheliikkeeksi.

— Taitaa huora haluta jotain muutakin kuin piiskaa!

Nötkötti kamppailee yleisen habituksensa ylittävällä energialla housut jalastaan ja kuulen sen rapistelevan kondomin käärettä auki. Se kaatuu päälleni painavana ja hallitsemattomasti kuin poikki sahattu puu ja hapuilee minua tiukemmin kouriinsa löytääkseen sisään. Mutta jotain on pielessä. Minä en tunne muuta kuin Nötkötin tahmeaksi hionneen ihon itseäni vasten. Nötkötti kohottautuu päältäni ja koettaa hieroa itseään kovaksi, mutta vaikuttaa olevan läpilaho. Lopulta Nötkötti luovuttaa ja heittäytyy selälleen viereeni, kovin järkyttyneenä ja pahoillaan tietenkin. Itse en voi väittää olevani merkittävissä määrin kumpaakaan.  Älä Nötkötti välitä, sitä sattuu kaikille tuollaisille kuin sinä.

Olen niin hyvilläni siitä ettei minun tarvitsekaan antaa Nötkötin valuttaa löysää lihaansa sisälleni, että väläytän jopa puolikkaan hymyn lohtua toimittamaan ennen kuin vetoan vessahätään. Minun on pakko saada edes hetkeksi vaivaannuttava vieraani pois verkkokalvoiltani keksiäkseni jonkin tekosyyn, jonka varjolla potkia äijä pihalle mitä pikimmin. En pysty ajattelemaan kun se makaa näivettyneessä miehuudessaan nihkeä ihonsa omaani takertuen. Kiskaisen pikkuhousujeni punaisuuden peitokseni ja poistun huoneesta niin kuin sinne ei jäisi mitään mikä painaa minun mieltäni. Tuo surkimus ei ansaitse tietää miten lujaa minua sen takia vituttaa.

Pamautan pytyn kannen kiinni ja lyyhistyn sille istumaan hiuksiani haroen. Saunan oveen heijastuu haaskattu nainen punaisissa pitseissään, Nötkötti ei ollut edes riisunut rintaliivejä. Rinnassa tuntuu yhtäkkiä raskaalta, häpeä puristaa keuhkoja kasaan ja suussa maistuu suola. Saatana. Mietin, miten voisin mahdollisesti enää vajota tämän alemmaksi ja muistan haaleaksi helpotuksekseni Nötkötin naiset. Niitähän oli ne kaksi, jonkinlainen puolittain polyamorinen järjestely tai luoja ties mitä. Kumpikaan ei mitenkään toivottoman pahannäköinenkään minun käsittääkseni. Niitä minun tässä pitäisi sääliä eikä itseäni. Minä en sentään ole sellainen, joka pyllistäisi huomenna kuvagalleriassa Nötkötin signeeraus pakaroillani, kuvitellen saaneensa jotain missä olisi kehumista. Tukka valuu ärsyttävästi pitkin niskaa, sidon sen sotkuiseksi sutturaksi korkealle päälaelle. Ei tunnu enää tarpeelliselta esiintyä edukseen. Vedän syvään henkeä ja lähden raahustamaan takaisin kohti makuuhuonetta valmistautuen valehtelemaan vieraan silmistäni. 

— Tiiätkö mä olin unohtanu ihan kokonaan että mun täytyy...

Mä en näe Nötköttiä. Se on ottanut kerhoreppunsa ja luikkinut tiehensä.